Mitä tekee ihminen, kun hän näkee avuttoman, pitkäjalkaisen ja kertakaikkisen säälittävän näköisen, kirjavan varsan suuren emänsä vieressä? No tottakai kiinnostuu siitä ja haluaa sen itselleen! Liekkö kasvattajalla käynyt yllättävä rakastuminen laikkuponeihin, jonka seurauksena laukkaradoillakin pärjännyt, eläkkeellä oleva Blasphemy Run piti siementää rautiaankirjavalla poniorilla ja tämän seurauksena maailmaan syntyi tämä koipeliini, rakas Herttaseni. Tamma oli pienenä varsana suloisin ikinä, kaunis ja aina hörisevä, mutta pian alkoi olla selvää, että tästä neidistä löytyy luonnetta aivan kuin äidistään!

Hertta tykkää käyttää hyväkseen erittäin suloista ulkonäköään, hörisemällä jokaiselle ohikulkevalle ihmiselle ja käyttäytyen, kuin hän ei olisi koskaan nähnytkään yhtään niin ihanaa henkilöä! Tämä on kuitenkin vain juoni, sillä tamma muuttuu nopeasti jokseenkin äkäiseksi otukseksi, jos hänelle ei kaapin paikkaa näytä ja erittäin nopeasti. Hän kokeilee joka ikisen ihmisen kanssa, että tarviiko häntä totella, ja vaikka tamma saattaa pienikokoinen olla, löytyy hänestä vaikka minkälaista voimaa jyräämiseen, jos niikseen tulee. Kunhan neidin on saanut sitten lassottua karsinastaan - useasti saattaa muutamat ärräpäät kuulua.. - ja sidottua kiinni seinään, alkaa yleensä se seuraava vaihe, eli harjaaminen. Tammahan ei millään haluaisi pysyä paikallaan, sillä tämä villiponi on sitä mieltä, että hänen ei koskaan pitäisi olla millään tavalla sidottuna! Varmin tapa saada yhtään mitään tehtyä onkin sitoa tamma käytävälle ja hoitaa hänet siinä. Eikä välttämättä tarvitse investoida niihin turvakärjellisiin kenkiin ihan vielä.

Harjaukset ja satuloinni yleensä onnistuvat verrattain kivuttomasti, mitä nyt satulavyön kiristys saattaa aiheuttaa vingahduksen ja jalan erittäin painokkaan tömäytyksen lattiaan, mutta muuten hänet on yllättävän helppo varustaa ratsastusta varten! Selkään kiivetessä alkaa kuitenkin ilmaantua jälleen pieniä kuumumisen merkkejä, sillä Hertasta tulee varsin kevyt askelinen. Hän kyllä malttaa seistä paikallaan kun selkään kivutaan, mutta heti kun ratsastaja ottaa ohjat käteen, on hän kuin pötkö sytytteyä dynamiittia. Hänellä ei olisi minkäänlaista intoa keskittyä kouluratsastuksen kiemuroihin, sillä ainoa asia mitä Hertta haluaisi tehdä on laukata täysiä aina ja ikuisesti! Tämän takia olenkin ottanut tavoitteeksi aina vääntää koulua niin kauan, kunnes tamma sitten vihdoin rauhoittuu. Tällöin lopetamme ja seuraavana päivänä, jos vain neiti tajuaa olla rauhassa, saatan jopa viedäkin hänet kunnon laukkaharjoituksiin.

Vaikka tamman ratsastus saattaa kuulostaa haastavalta ja näyttää vaaralliselta - tamman pukkilaukka spurtit ovat oikein näyttäviä! - alkaa hän työskentelemään oikein nätisti alkutappeluiden jälkeen. Käynti hänellä on pitkää ja matkaavoittavaa, samaa voi sanoa ravista jossa on myös mahdottoman mukava istua. Laukka on kuitenkin hänen paras askellajinsa ja vaikka se ei ole korkeinta, se on sulavaa, matkaavoittavaa, eteenpäin rullaavaa ja ehdottoman lennokasta. Hänessä näkee selvästi äitinsä peruja siinä suhteessa ja häntä on ilo ratsastaa laukassa - jos siis hän on tajunnut, että sitä ratsastajaa pitää kuunnella myös jarrun suhteen.

Esteet ja maastoratsastus ovat tämän tamman intohimo ja ne ovat juurikin niitä asioita, millähänet saa palkittua erittäin hyvin. Tuntuu, että hän ei pelkää yhtään mitään eikä ketään kun hänen kanssaan mennään maastossa, tai estekentällä ja tamma yrittääkin aina hypätä, oli tilanne mikä tahansa. Pensaasta lehahtavat linnut aiheuttavat pahimmassa tapauksessa pienen korvan värähdyksen, mutta muuten häntä ei kiinnosta ollenkaan. Toki, kilpailuvietti tekee tammasta oivan etuhevosen maastoratsastuksen aikana, sillä muiden takana hän tuppaa kuumumaan ja sitten onkin taas vuorossa rodeonäytöksiä.

Eläinlääkärin, kengittäjän ja hierojan käynnit ovat tammalle aina hieman hankalia, sillä hän ei millään haluaisi antaa kenenkään ronkkia itseään. Onneksi hän on niin helppo tapaus, että tukeva ote nenästä (tai huulipuristimen avulla) pysäyttää tamman aivan paikoilleen ja näin ollen kaiken saa tehdyksi. Sama nenäote on myös hyvä muistaa tamman korvakarvoja ja niskasiiliä leikatessa, sillä hän ei aina haluaisi ketään koskemaan korviinsa. Lastaukset ja purut ovat helppoja, mitä nyt Hertalla on tapana tulla karsinastaan pois hieman turhankin vauhdikkaasti, joten parasta on muistaa pysyä riittävän sivussa lastaussillalla, ettei jää laikkuponin alle tämän rynnätessä alas. Laumassa hän osaa olla mitä kiukkuisin otus ja vaikka monet suuretkin hevoset ovat yrittäneet häntä pistää ruotuun, näyttää tamma aina niillä taivaanmerkit. Monet hevoset, jotka eivät pidä laikukkaista otuksista, ovat joutuneet nielemään omat mieltymyksensä, ihan vain ettei pieni poni tule ja jyrsi niiden kintereitä tohjoksi.

Aliquam accumsan massa eget ligula euismod, eget sollicitudin sem egestas. Etiam dictum nibh lacinia turpis facilisis, ut vehicula orci imperdiet. Suspendisse potenti. In consectetur a erat id semper. Duis ac mi vulputate, pharetra tortor id, mattis orci. Sed mollis, nunc vestibulum pretium suscipit, nibh tortor vestibulum nunc, id convallis magna arcu id eros. Sed nulla ante, venenatis quis odio quis, luctus congue augue. Aliquam erat volutpat.

Nam maximus, erat ut viverra lobortis, libero augue sodales ligula, vel aliquam felis sapien sed est. Quisque at urna mi. Praesent scelerisque ligula turpis, a molestie felis efficitur eget. Quisque finibus felis sed imperdiet tincidunt. Phasellus maximus risus at eros semper tempor. Mauris in scelerisque nisi. Nulla finibus interdum lorem a varius.

Sed metus lorem, lobortis et consequat quis, finibus ut ex. Praesent mollis, neque sed tristique elementum, quam dolor volutpat velit, et vehicula elit massa et odio. Nam vitae pulvinar quam. Quisque vestibulum at felis vel semper. Morbi scelerisque efficitur dolor, vel vestibulum magna hendrerit vel. Fusce iaculis, ipsum eget sagittis finibus, lectus libero facilisis velit, quis dapibus risus nibh vel metus. Suspendisse quis augue orci. Sed volutpat massa justo, id sollicitudin eros placerat et. Sed id suscipit dolor. Vestibulum ante nibh, ultrices vitae pellentesque vel, consectetur eget lacus. Pellentesque sodales magna in tincidunt aliquet. Etiam interdum sagittis diam at ornare. Maecenas ultricies quam vitae leo sollicitudin, in lacinia quam pellentesque.

PLJ, 12.10.2013, maiden 3F D, kutsu - 03/05, 800 ve€
PLJ, 20.10.2013, maiden 3F D, kutsu - 03/07, 800 ve
PLJ, 26.10.2013, maiden 3F D, kutsu - 02/04, 900 ve
PLJ, 02.11.2013, maiden 3F D, kutsu - 01/04, 1 500 ve

PLJ, 25.01.2014, allowance 600 m, kutsu - 01/07, 4 000 ve
PLJ, 04.02.2014, grade 3 500 m, kutsu - 01/08, 6 000 ve
PLJ, 07.03.2014, grade 2 1000 m, kutsu - 05/06

Lisää Hertan laukkakilpailusijoituksia voi katsoa Virtuaalisen laukkaurheilukeskuksen profiilista.

Hertta tanssahtelee riimunnarun päässä ja katsoo epäluuloisena kuljetuskoppia. Astun askeleen eteenpäin ja tamma seuraa perässäni. Kävelemme hitaasti koppia kohti ja epäluuloisuudestaan huolimatta laikkuponi menee sisään traileriin. Kiinnitän hevosen ja isken sille heinää turvan eteen. Sitten menen sulkemaan lastaussillan ja lähden ajamaan eläinlääkäriasemalle.

Eläinlääkäriasemalla käyn ilmoittamassa tulomme ja alan sitten purkaa Herttaa. Tuskin olen saanut narua irroitettua, kun tamma jo peruuttaa hurjaa vauhtia ulos kärrystä. Maantasalle päästyään se jää puhisemaan aloilleen ja tuijottelee ympärilleen. Muutama vaativa hirnahdus pääsee tamman suusta. Joku hevonen vastaa ja Hertta näyttää siltä kuin voisi syöksähtää katsomaan kuka se on. En kuitenkaan anna sen keksiä tätä ajatusta, vaan lähden taluttelemaan tammaa pihalla.

Olemme kävelleet vartin verran, kun meidät kutsutaan sisälle rakennukseen. Talutan Hertan isoista ovista suureen hallitilaan, jossa on kaikenlaisia eläinlääkärintarvikkeita. Kerron eläinlääkärille haluavani tarkistaa Hertan terveydentilan, sillä olen ajatellut aloittaa sen laukkauran uudelleen. Eläinlääkäri nyökyttelee ja alkaa tutkia tammaa. Hertta ei ole mielissään vaan tömistelee jalkojaan lattiaa vasten kiukkuisena ja yrittää purra eläinlääkäriä. Otan tammasta nenäotteen ja eläinlääkäri saa tehdä työnsä rauhassa. Hän ensin tunnustelee Hertan läpikotaisin, sen jälkeen tehdään taivutuskoe ja sitten tamma kuvataan. Ponini on terve kuin pukki, joten saamme luvan aloittaa laukkauran uudelleen. Vielä viimeisenä tamma saa tehosterokotukset ja sitten olemme valmiina lähtemään. Talutankin Hertan traileriin, käyn maksamassa eläinlääkärin ja lähden ajelemaan kohti kotia.

On kolea kevätaamu, ulkona on vielä huurteista, sillä yöllä on ollut pakkasta. Suurin osa hevosista on saanut olla ulkona koko yön. Hertta on yksi näistä. Tamma on viimeisillään tiineenä, mutta ei illalla ole näyttänyt varsomisen merkkejä, joten senkin on annettu olla pihalla. Kävelen Hertan tarhalle hakemaan hevosta harjattavaksi ja tarkastettavaksi. Muutamat hevoset nostavat päänsä heinäkasoista, kun kävelen ohi, suurin osa ei piittaa.

Hertan tarha on tyhjän näköinen, joten oletan tamman olevan pihaton suojassa. Vihellän kovaan ääneen ja jään odottamaan. Kirjava poni kurkistaa ulos pihaton ovelta, mutta katoaa salamana sisälle. Tämä poni ei vain ole Hertta. Pujahdan äkkiä aidan lomasta sisälle tarhaan ja kävelen pihatoon samalla ääneen puhellen. Kun pääsen pihaton ovelle, minua vastassa on vihaisen näköinen Hertta ja aivan syötävän suloinen, lähes kermanvärinen tobianokirjava varsa.
”Päätit sitten varsoa yöllä”, hymähdän Hertalle ja menen lähemmäs varsaa tamman vihaisesta ilmeestä välittämättä. Hertta seuraa katseellaan touhuani ja rentoutuu kun huomaa, etten vie sen varsaa pois enkä tee sille pahaa. Silittelen varovasti tätä kaunista ponilasta ja samalla totean sen tammaksi. Se on korkeintaan muutaman tunnin ikäinen, jaloillaan kuitenkin jo. Päätän viedä kaksikon talliin voidakseni seurata sitä paremmin.

Hertta löntystelee hieman laiskan oloisesti perässäni, kun talutan sitä talliin ja pikkuvarsa tulee haparoivasti kävellen aivan emänsä takajaloissa kiinni. Laitan parivaljakon isoon varsomiskarsinaan ja annan Hertalle heinää nenän eteen. Sitä ei juuri kiinnosta ja syykin selviää pian, kun jälkeiset tulevat ulos. Käyn keräämässä ne pois karsinasta ja tarkastan ne. Jälkeiset ovat kokonaiset ja kunnossa, joten Hertan tilasta ei ole syytä huolestua. Tamma syö tyytyväisenä heiniään ja varsakin on ruokailemassa, joten jätän hevoset rauhaan.

Myöhemmin käyn kurkistamassa karsinaan, varsa nukkuu pitkin pituuttaan oljilla ja Hertta torkkuu seisten. Se havahtuu kun tulen kurkistelemaan sisälle. Rapsutan vähän tammaa kun se tulee ovelle tökkimään kättäni turvallaan. Karsinan nurkassa näkyy olevan varsapiki joten vauvakin on kunnossa.
”Sun vaavi tarvii nimen”, sanon Hertalle ääneen ja rapsutan sen otsaa. Tamma nyplää takkiani huulillaan. Katselen hiljaisena nukkuvaa ponivarsaa ja mietin sille sopivaa nimeä. Lopulta keksin sen.
”Creamy Concern”, totean ääneen. Hertta katsoo minua hieman kummissaan, mutta en anna sen häiritä. Jään vielä hetkeksi rapsuttelemaan Herttaa ja katselemaan sen varsaa, ennen kuin menen huolehtimaan muista hevosista.

Hertta kurkistelee karsinastaan ulos ja hirnahtaa nähdessään minun tulevan talliin. Nauran ja kävelen tamman luo ja tungen sen turvan alle porkkanan palasia. Kun tamma keskittyy syömää niitä, kiinnitän riimunnarun sen riimuun. Syötyään Hertta tajuaa olevansa kiinni ja näyttää epäilyttävästi siltä, kuin aikoisi iskeä hammaskalustonsa käsivarteeni. Se ei sitä kuitenkaan ehdi tehdä, sillä torun sitä jo pelkästä ajatuksesta. Niinpä Hertta seuraa jäljessäni ulos hoitopuomille sen suuremmitta ongelmitta. Kiinnistän tamman puomiin ja kaivan sen harjapakista pölyharjan. Hertta ei ole kovin likainen, sillä sillä on ollut loimi päällään. Harjaan siis pahimmas pölyt pikaisesti tamman karvasta. Harjattuani Hertan, heitän satulan sen selkään ja laitan satulavyön löyhästi kiinni. Sen jälkeen puhdistan oikean etukavion jonka jälkeen käyn kiristämässä satulavyötä hieman. Jatkan satulavyön kiristyksen ja kavioiden puhdistuksen vuorottelua, kunnes kaviot ovat puhdistettu ja satulavyö on sopivan kireällä. Saatuani kaviot puhtaiksi, vaihdan kaviokoukun pääharjaan ja harjaan Hertan pään. Tamma ei juurikaan pidä siitä ja koittaa väistellä tuota harjaksi kutsuttua hirviötä, mutta nappaan hevosta turvasta kiinni ja harjaan pään nopeasti. Sen jälkeen laitan Hertalle suitset päähän. Jätän tamman hetkeksi hoitopuomille, kun käyn viemässä sen harjapakin ja loimen sisälle.

Hertta tanssahtelee allani valmiina syöksähtämään laukkaan. Pidätän hevosta voimakkaasti ja istun syvälle satulaan. Olen lähtenyt talviseen maastoon ponillani ja lähestymme laukkasuoraa. Tie on kuitenkin melko jäässä, joten en voi päästää Herttaa juoksemaan. Siksi katselen ympärilleni ja koitan pitää allani olevan aikapommin aisoissa.

Huomaan kauempana paksun lumikerroksen peittämän pellon, jota kohti ohjaan Hertan. Tamman ravi on tikittävää ja saan tuon vain vaivoin pidettyä hanskassa. Kun pääsemme pellolle, teen Hertan kanssa pari volttia ja annan tammalle sen jälkeen luvan mennä. Laukkaponini syöksähtää vauhdikkaasti eteenpäin ja etenee hangessa niin lujaa kuin lumen vastus antaa myöden. Lumi pöllyää, Hertan harja hulmuaa ja minä en näe mitään. Lumessa laukkaaminen väsyttää Hertan melko nopeasti ja tamma hidastaakin ihan oma-aloitteisesti. Kehun kirjavaa poniani vuolaasti ja Herttakin vaikuttaa tyytyväiseltä. Lähdemme siis rauhassa taapertamaan kotia kohti.

Tallilla hoidan Hertan tarhaan soveltuvaan kuntoon ja juotan sille vielä lämmintä melassivettä, ennen kuin vien loimitetun eläimen ulkoilemaan tovereidensa kanssa.

Olen aamulla saapunun hevoskuljetusauton kanssa Metsälampeen, sillä osallistumme laukkaviestiin. Hertta on tavalliseen tapaan kiukkuinen itsensä, joskin kiukkuisuus tuntuu korostuvan vieraassa paikassa. Siitä huolimatta hoidan tamman samalla tavalla ja rutiinilla kuin aina ennenkin, vähän väliä komentaen sitä äksyilystä. Satula selkään, kavioiden puhsitus, satulavyön kiristys ja suitset päähän. Sitten minulla onkin jo valmis poni. Ei kun satulaan ja lämmittelemään.

Herttaa ei kiinnosta lämmittely. Sen vaihteet ovat tänään joko seis tai niin lujaa kuin kavioista lähtee. Yritän siis saada tamman löytämään käyntiä ja ravia. Pikku hiljaa tuo alkaa herätä tai suostua yhteistyöhön. Ratsastan tammalla voltteja ja kiemuroita ja saan tuon taipumaan. Lopulta uskallan kokeilla hieman laukkaa. Hertta innostuu vähän liikaa ja tulee sieltä pukkia. Tömähdän maahan ja hertta pysähtyy tuijottamaan minua. Nauran ja kiipeän takaisin tamman selkään.

Laukkaviestin aika. Sinte selittää meille säännöt, ensimmäisenä jonossa oleva ratsukko pukee päälleen kypärän ja ja hanskat, jonka jälkeen ratsukko ratsastaa merkkitolpalle ja takaisin, riisuu varusteet ja antaa ne seuraavalle, joka pukee ne ylleen ja ratsastaa merkkitolpalle. Se joukkue, jonka kaikki jäsenet ovat ensimmäisenä suorittaneet tehtävän, voittaa. Sinte jakaa ensimmäisille ratsastajille varusteet ja antaa sitten lähtömerkin. Kohta lähtevät ensimmäiset matkaan ja joukkueet kannustavat jäseniää. Ilmapiiri on hyvä. Lumi pöllyää, aurinko paistaa ja ympäriltä kuuluu iloisia ääniä. Minun vuoroni tulee, Hertta on allani valmiina säntäämään matkaan, joten yritän pidättää tammaa sen aikaa että saan puettua varusteet. Tiputan hanskan ja joudun nostamaan sen. Kiskon sen nopeasti käteeni ja annan Hertalle luvan juosta. Tamma syöksähtää eteenpäin erittäin vauhdikasta ja energistä laukkaa. Nopeatsi olemme merkkitolpalla ja kierrämme sen. Palaamme joukkueen luokse. Hertan jarrut ovat hiukan hukassa ja joudumme peruuttamaan. Annan varusteet eteenpäin ja jään kannustamaan joukkuetovereitani.

Viestin loputtua Sinte julistaa voittajan ja jakaa palkinnot. Voittajajoukkue oli joukkue kaksi, eli minun ja Hertan joukkue. Saamme palkinnoksi 20 v€ ja tummansinisen, Metsälammen logolla varustetun toppaliivin. Kaikki kisaan osallistuneet lähtevät iloisesti rupatellen jäähdyttelemään ja hoitamaan hevosia pois ja juomaan kuumaa glögiä.

Jouluun on vielä kuukausi, mutta kävin silti shoppailemassa itselleni aikaiseksi joululahjaksi kaksi uutta ponia, norjanvuonohevosruuna Jøranian DE:n eli Jorin ja lewitzertamma Hectic Heresyn eli Hertan. Koko matkan ilma oli jouluinen, lunta sateli kevyesti valkeaan maahan ja ihmisillä näkyi jo jouluvaloin koristeltuja taloja. Minä hyräilin itsekseni joululauluja ajellessani hevosia katsomaan.

Jori kärryssä ajelin katsastamaan Hertta-nimisen lewitzertamman. Ensinäkemältä rakastuin tamman ulkonäköön. Myyjä varoitteli, että ulkonäkö pettää, ja oikeassahan hän oli. Kun otin Herttaa harjaukseen, kuoriutui tammasta onko pakko jos ei taho, mä puren sua -poni, jolle sai olla näyttämässä kaapin paikan. Ja siltikin käsissä oli äkäinen pieni eläin, jonka kanssa sai miettiä mihin helvettiin on nenänsä tunkenut. Harjaaminen kuitenkin sujui kohtuullisen siististi, vaikka käsissäni olikin hapannaamainen ponipallero.

Satula selkään ja menoksi. Äkäinen kuopaisu ja vingahdus seurasi satulavyön kiristystä. Sitten kentälle ja selkään. Tuskin olin satulaan istunut, kun Hertta ampaisi pukkien saattelemana eteenpäin. Melkein tipuin, mutta jääin tamman kaulaan roikkumaan ja pysyin selässä. Jonkun aikaa riehuttuaan tamma asettui pieneksi hetkeksi, joten ehdin salamannopeasti kiivetä paremmin istumaan. Vartin alkutappelun jälkeen tamma alkoi pikkuhiljaa asettua ja kulkea nätisti. Sen askellajit olivat miellyttävät, mutta miellyttämishalua sillä ei olut. Koulukiemuroihin tamma taipui vastahakoisesti ja jännittyneesti. En pyytänyt tammalta mitään vaikeaa ja tein tehtävää kunnes se teki sen rennosti. Sitten hyppäsin pari estettä ja totesin, että Hertalla on uskomaton hinku esteille. Tykästyin myös sen hyppytyyliin ja päätin että tämäkin menee pakettiin. Siispä ratsastuksen lopetettuani hoidin ponin matkustuskuntoon ja talutin hapanta naamaa näyttävän eläimen matkatoverinsa Jorin seuraan. Hertta ei varsinaisesti vaikuttanut ilahtuvan seurasta, mutta kuljetussuojat jalassaan se vain seisoi aloillaan tyytyen mulkoilemaan lihavaa poniruunaa pahasti. Minä laitoin auton kiinni ja lähdin ajelemaan kohti Korpilampea kaksi uutta karkkiponia kärryssäni.