Cyberwar GEA

Rotu, sukupuoliIrlantilainen ratsuponi (50 %), tamma
Syntynyt07.04.2018, Irlanti Säkä, väri148 cm, ruunivoikko
RekisterinumeroVH18-029-0077 OmistajaGráinne C. (VRL-11040)
Laji, tasoKenttäratsastus, CIC2 KasvattajaGealán

Luonnekuvaus

Sintti on Gealánin ensimmäinen ratsuponikasvatti. Tämä ruunivoikon irlantilainen syntyi puolivahingossa, kun Khiara heitti ilmoille ajatuksen irlantilaisten ratsuponien kasvatuksesta. Keagan ei kauaa asiaa pohtinut, kun päätyi hyväksymään sisarensa suunnitelman. Sintti on siis hiukan hetken mielijohteessa tehty poni, joka toivottavasti näyttää kyntensä kenttäradoilla omistajansa kanssa. Sormet ja varpaat ristiin, että meillä on tässä muutakin, kuin kaunis karkki.

Cyberwar GEA eli Sintti on energinen ja utelias hevonen, joka ei liikaa jaksa seisoskella. Se haluaa aina olla menossa sinne, tänne ja tonne. Taluttaessa tamma olisi mieluusti jakautumassa kaikkiin ilmansuuntiin tutkimaan mitä maailmasta löytyy. Sintiltä tuntuu puuttuvan pakoreaktio kokonaan, sillä se ei säiky ikinä mitään, vaan lähtee rohkeasti tutkimaan uusia asioita. Sateenvarjot, lastenrattaat ja lentävät muovipussimöröt eivät saa tammaa lotkauttamaan korvaansakaan, sillä jostain syystä se tietää etteivät ne syö pieniä voikkoponeja välipalaksi. Ainoa asia, mitä tamma oikeasti todella pelkää, on suuret koirat. Niitä se lähtee karkuun niin lujaa kuin kintuistaan pääsee, joten välttelemme koiria parhaamme mukaan.

Vesi on Sintin suosikkielementti, oli se sitten vesiesteessä, kuralätäkössä tai pesukarsinassa. Yleensä tamma onkin sellaisessa kurassa, että se on helpompi pestä kuin harjata. Onneksi Sintti ei siis sano vastalauseita vesipesuihin. Muuten tamma on melko helppohoitoinen elukka, vaikka se kyllä steppailee ja kuopiikin paljon. Saa sen silti hoidettua ja yleensä tamma asettuu hetkeksi kun sitä komentaa. Pieni heinäkasa turvan alle auttaa levottomaan liikuskeluun hieman, joten omaa taakkaansa helpottaakseen kannattaa heiniä Sintille antaa. Harjaaminen sujuu yhtä hyvin kuin peseminen, kavioidenkin puhdistus on yleensä varsin helppo nakki. Joskus kuitenkin kaviot ovat jumahtaneet lattiaan jolloin tuntuu siltä, kuin kengittäjä olisi naulannut ne lattiaan. Lopulta ne jalat kuitenkin saa yleensä tavalla tai toisella ylös ja kaviot puhdistettua.

Vaikka perushoitotoimenpiteet sujuvatkin hyvin, satulointi on ihan oma lukunsa, sillä Sintti muuttuu satulan nähdessään liukkaammaksi kuin saippuanpala. Luulisi ettei ole kovin vaikea satuloida kahdelta puolen kiinni olevaa ponia, mutta kovin vaikeaksi se aina muodostuu. Sintti onnistuu hyvin usein livahtamaan satulan alta juuri sopivasti pois ja satula päätyy lattialle. Satuloinnin kanssa pitääkin olla erittäin juonikas, jos haluaa selvitä tehtävästä mahdollisimman nopeasti. Muutama sokerinpala antaa Sintille muuta mietittävää niiksi ratkaiseviksi muutamiksi sekunneiksi, kun satulaa nostetaan selkään. Kun satula on selässä, tamma alistuu kohtaloonsa ja antaa jatkaa toimenpiteen loppuun.

Laumassa Sintti pomottelee muita ja pyrkiikin haastamaan lauman johtajan aina kun mahdollista. Yleensä tamma tarhaakin yksin sen takia, että se kiusaa muita hevosia minkä ehtii. Yksin tarhatessa se valitettavasti tylsistyy ja alkaa leikkiä majavaa, mikä tarkoittaa, että kaikenlaisia puupintoja jyrsitään minkä ehditään. Tästä syystä tamman tarhassa on aina jonkinlainen puunrunko tai muu vastaava järsittävä kohde, jotta seinä- ja aitaparat saavat elää elämänsä rauhassa.

Laidunkausi on jokaponin unelma, kun ruokaa on enemmän kuin jaksaa syödä ja lääniä juosta riittää. Etenkin sitä juoksualuetta Sintti tykkää käyttää, kun ihminen tulee hakemaan tammaa pois. Sintin kiinniottamisesta voi kehkeytyä varsinainen maraton, jos tammaa lähtee hakemaan ilman minkäänlaista houkutinta. Onneksi Sintti on niin perso makealle, että pari sokeripalaa saa sen unohtamaan karkuun juoksemisen kokonaan.

Selkään nousuissa Sintti olisi jo menossa, se ei malttaisi odottaa työntekoon pääsemistä, etenkään silloin, jos mennään hyppäämään kentälle tai maastoon. Ratsastaessa Sintti antaa itsestään 110 %. Tamma tekee kaiken mitä ratsastaja siltä toivoo ja vähän enemmänkin. Se ei ota herkästi nokkiinsa ratsastajan virheistä, vaan yrittää korjata ne parhaansa mukaan. Siksi esteillä saa tamman kanssa olla todella tarkkana. Se hyppää täysin huonoistakin paikoista, joiden kohdalla ei ole toivoakaan puhtaasta ylittämisestä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun hevonen ja ratsastaja ovat olleet esteen seassa, kun Sintti on yrittänyt parhaansa ja vähän enemmän.

Eläinlääkäriin ja kengittäjään Sintti suhtautuu kuin kehentahansa muuhunkin ihmiseen. Ensin tutkitaan taskut, sitten kerjätään hiukan nameja ja lopulta annetaan kaksijalkaisten olla, kun ei niillä kuitenkaan mitään kivaa ole. Eläinlääkärin ja kengittäjän tekemien toimenpiteiden aikana Sintti ei yleensä jaksa seistä aloillaan sitäkään vähää mitä yleensä, siksi tamma saakin näinä päivinä heinät syötäväksi toimenpiteiden aikana. Toisinaan tamma vain tylysti rauhoitetaan toimenpiteiden ajaksi.


Sukuselvitys

i. Ultrawar Coupish (id: 21,875 %), 174 cm, rn
KERJ-I, KTK-II
ii. Foxvale Warpaintish (id: 25 %), 173 cm
KERJ-I
iii. Whiskey Avenueish (id: 12,5 %), 174 cm, trn
iie. Kabuki Kissish (id: 37,5 %), 175 cm, trn
ie. Ultraviolet Coupish (id: 18,75 %), 167 cm
KERJ-I
iei. Eyes Wide Shutish (id: 37,5 %), 167 cm, cr
iee. Infra-Red xxxx, 165 cm
YLA1, XLA-I, ERJ-I, KERJ-I
e. DF Angel of Mercyconn, 140 cm, rnvkkokm ei. Storyteller's Romulusconn, 146 cm, rnvkk
KTK-II
eii. Misty Mountains conn, 148 cm, mkm
eie. Dru-Vidconn, 135 cm, rnvkk
ee. Willy’s Social Butterflyconn, 142 cm, rnkm eei. Attendantconn, 139 cm, rnvkk
YLA2, ERJ-III, LJP-II
eee. Emmy’s Wild and Freeconn, 145 cm, mkm

Isälinja: Ultrawar Coup - Foxvale Warpaint - Whiskey Avenue
Emälinja: DF Angel of Mercy - Willy’s Social Butterfly - Emmy’s Wild and Free

  • Sintin suvun isänpuolen sukupolvet 4-6.

    iiii. Carrbridge Sandmanish (id: 25 %), 168 cm, trn, evm iiiii. Dunkeld Sandorish (id: 50 %), evm iiiiii. Sacramento xxxx, evm
    iiiiie. Aberfeldy Endaid, evm
    iiiie. Call Me Precious xxxx, evm iiiiei. Roundabout xxxx, evm
    iiiiee. Bendigo Belle xxxx, evm
    iiie. Maulendorf Granadatrak, 175 cm, mrn, evm iiiei. Emkendorf Hadestrak, evm iiieii. Loibling Tabacotrak, evm
    iiieie. Hadrietta xxxx, evm
    iiiee. Oberzier Ucellatrak, evm iiieei. Riederau Enzotrak, evm
    iiieee. Oceana xxxx, evm
    iiei. Wirksworth Kabukiish (id: 25%), 175 cm, vrn, evm iieii. Milford Kashmirish (50 %), evm iieiii. Knighton Adhnárid, evm
    iieiie. Feline Frenzy xxxx, evm
    iieie. Carabellaholst, evm iieiei. Desiderioholst, evm
    iieiee. Cavallinaholst, evm
    iiee. Carnaby Kissish (id: 50 %), 169 cm, mrn, evm iieei. Aberedw Carthachid, evm iieeii. Críodánid, evm
    iieeie. Lonánid, evm
    iieee. Eskimo Kiss xxxx, evm iieeei. Eskion xxxx, evm
    iieeee. Blowing Kisses xxxx, evm
    ieii. Aberdovy Exodusish (id: 50 %), 168 cm, cre, evm ieiii. Boherbue Rionachid, evm ieiiii. Peafield Ruaríid, evm
    ieiiie. Caoimheid, evm
    ieiie. Fontanina xxxx, evm ieiiei. Seaside Story xxxx, evm
    ieiiee. Fontanella xxxx, evm
    ieie. Shutterbugish (id: 25 %), 166 cm, vkk, evm ieiei. Coolgreany Darraghish (id: 50 %), evm ieieii. Sun Catcher xxxx, evm
    ieieie. Callowbeg Alanaid, evm
    ieiee. Shutterspeed xxxx, evm ieieei. Trading Secrets xxxx, evm
    ieieee. Conchessa xxxx, evm
    ieei. Flying Red xxxx, 166 cm, m, evm ieeii. Jump After xxxx, 168 cm, rt, evm ieeiii. Lasermachine xxxx, 167 cm, trt, evm
    ieeiie. Parity xxxx, 162 cm, m, evm
    ieeie. Major Mistake xxxx, 160 cm, rnvkk, evm ieeiei. Vista xxxx, 163 cm, vkk, evm
    ieeiee. Roxette xxxx, 154 cm, m, evm
    ieee. Trigger Happy xxxx, 162 cm, km, evm ieeei. Bionic xxxx, 165 cm, mkm, evm ieeeii. Farewell xxxx, 166 cm, rn, evm
    ieeeie. Bubblegun xxxx, 162 cm, mkm, evm
    ieeee. Special K xxxx, 160 cm, rt, evm ieeeei. Lazarus xxxx, 159 cm, m, evm
    ieeeee. Bellarose xxxx, 164 cm, rn, evm

Kilpailukalenteri

Kenttäratsastus, 18 sijoitusta
KERJ - 28.04.2018 - CIC2 - 03/26
KERJ - 05.05.2018 - CIC1 - 01/31
KERJ - 07.05.2018 - CIC2 - 04/30
KERJ - 08.05.2018 - CIC2 - 04/30
KERJ - 11.05.2018 - CIC2 - 01/18
KERJ - 13.05.2018 - CIC2 - 03/30
KERJ - 22.05.2018 - CIC2 - 02/33
KERJ - 26.05.2018 - CIC2 - 05/33
KERJ - 08.10.2018 - CIC2 - 02/31
KERJ - 11.10.2018 - CIC2 - 02/31
KERJ - 25.10.2018 - CIC2 - 02/18
KERJ - 02.12.2018 - CIC2 - 01/17
KERJ - 05.12.2018 - CIC2 - 04/16
KERJ - 13.12.2018 - CIC2 - 05/32
KERJ - 17.12.2018 - CIC2 - 04/32
KERJ - 25.12.2018 - CIC2 - 01/26
KERJ - 27.12.2018 - CIC2 - 02/26
KERJ - 28.12.2018 - CIC2 - 01/26
KERJ - 00.00.0000 - CIC2 - 00/00
KERJ - 00.00.0000 - CIC2 - 00/00

Päiväkirja

Pikkupellon koulukurssi 03.-08.06.2019 (kirjoittanut omistaja lomakepohjan avulla, 785 sanaa)

Kurssin kutsu täällä

Kurssin tuloksia
Söpöysnäyttely 05.06.2019: 9/10,
Harjoituskouluratsastuskilpailut, arvontaluokka 08.06.2019: 03/10 (76,071 %),
Harjoituskouluratsastuskilpailut, tarinaluokka 08.06.2019: 06/10.

Pikkupellon tallipihaa koristivat kesäkuun kirkkaudesta nauttivat koivupuut. Olin ilmoittanut meidät kuusipäiväiselle koulukurssille, koska oma ratsastuksen opettajamme oli suositellut meille tehokurssia kouluratsastuksen parissa ja kiikuttanut meille esitteen tästä. Hänen mukaansa saisimme sekä enemmän rutiinia kouluratsastukseen ja samalla myös kokemusta matkustamisesta kansainvälisesti. Jonkun mielestä Irlannista Suomeen matkustaminen pelkän koulukurssin takia on vähän liioittelua, mutta olin all-in heti ensimmäisestä vihjeestä alkaen. Tätä me Sintin kanssa tarvitaan, kokemuksia uusista ympyröistä ja koulun tehotreenaamista kesä-Suomessa.

Juuri ennen ensimmäistä ratsastustuntia Mua hermostutti ihan hirveesti. Siis niin hirveesti, että unohdin laittaa Sintille suitset kokonaan ja talutin tamman satuloituna ja riimussa kentälle. Vasta sinne päästyäni mä huomasin mokani. Käännyin kannoillani ja painelin takaisin talliin korjaamaan virheeni. Kerrankos sitä sattuu.

Häpesin tunnilla silmät päästäni, kun Sintin uteliaisuus tuli sen keskittymiskyvyn tielle. Jostain syystä se halusi tutustua kaikki tunnilla olevat hevoskaverit läpi ja tehdä tuttavuutta, joten se vähän unohti jarrujen olemassaolon. Sinänsä en sitä syytä, me ollaan yleensä vaan maksimissaan kahden hengen kesken tunneilla, joten viis muuta ratsukkoa oli Sintin aisteille ehkä vähän paljon. Ja mun kanssa. Tuntu hassulta koittaa sopia sekaan, kun Sintti oli ryhmän korkein yksilö ja sillä on aika isot askeleet, niin tuntu, että jonkun muun ponin häntä yhtäkkiä aina ilmesty meidän tielle. Me tehtiin kyllä parhaamme hakiessamme paikkaamme ryhmässä, vaikka hävetti kyllä. Mahtokohan ne ajatella että mitä noi kaks täällä tekee kun ei osaa edes ryhmässä ratsastaa?

Seuraavana päivänä keskityttiin ravityöskentelyyn ja kaareviin radan teihin, joten mun takapuoleni oli aika hellänä. Harjotusravi on ehkä yks meidän isoimpia ongelmakohtia ja tää tunti ei tuntunut muuta kuin sitä olevankaan. Kaarevuus meni kivasti, Sintti tuntu siltä kun sen ois saanu laittaa solmuun, mutta mun ravissa istuminen oli vähän niin ja näin. Tunnin loppupuolella saatiin kuitenkin tosi kivoja pätkiä esiin, meistä ja sain tunnin päätökseen kunnialla. Jäljelle jäi semmonen eteerisen kiva fiilis ja alkutunnin katumus koko kurssille tulosta oli poissa.

Kolmantena päivänä me kurssilaiset saimme pitää välipäivän ratsastamisesta, kun vuorossa olivat tallilla järjestetyt epäviralliset näyttelyt. Valmistauduin päivään pesemällä ja letittämällä Sintin. Mun mielestä tamman ruunivoikon karvan oli parempi kiillellä kilpaa auringon kanssa, joten vietin tunteja sen puunaamiseen. Saippuaa, puhdistus- ja kiilloitussuihkeita kului vähän enemmän kun laki salli, mutta lopputulos oli ehdottoman siisti ja kiiltävä. Näyttelyitä Sintti saikin sitten odotella tiukkaan loimipakettiin käärittynä sen kummallisen vesilätäkkömieltymyksen takia. Mä en tasan aikonut toistaa mun operaatiota enää uudelleen. Itse näyttelyt meni kivasti, kaikilla oli hirveesti kauniita poneja joita ne esitteli ja vaikka pieni kilpailupiru nosti päätä mun olalla, kaikilla oli mun silmiin kivaa. Mulla ja Sintillä ainakin, vaikka sijoituimmekin näyttelyissä vasta yhdeksänsiksi.

Neljännen päivän siirtymätreenit saivat minut ajoittain pohtimaan ponin myymistä sirkukseen, sillä etenkin laukkasiirtymisissä Sintti intoutui pukittelemaan. Mulla ei ole mitään hajua mikä siihen iski, mutta kevätjuhlaliikkeiden paikka on sirkuksessa, ei koulukentällä. Aina opettajan ollessa kuuloetäisyyden ulkopuolella mä sähisin mun ratsun korvaan iiriksi kirouksia. En tiedä oliko sillä vaikutusta, vai auttoiko opettajan neuvot, mutta saatiin me lopulta muutama ihan pukiton siirtyminen ja se riitti meille. Kaipa Sintillä oli vähän energiaa ja kevättä rinnassa, kun eilen sai vapaa-aikaa sen näyttelyn takia. Pahvi mikä pahvi. Niin omistaja kun ratsukin.

Kurssin varsinaisena viimeisenä ratsastustuntipäivänä hiottiin erityisesti laukkaa. Tunnin lopuksi opettajamme muistutti iloisesti huomisista kisoista. Tämän päivän työskentelyn perusteella huominen kisakokemus tulisi olemaan meidän osaltamme aivan loistavasti. Eiliset pukkisirkukset jäi unholaan. Laukka kulki todella kivasti, oli voimakasta ja tasatahtista. Mun oli helppo pysyä liikkeessä mukana ja Sintti kulki melkein ajatuksen voimalla. Mulla on niiiiiiiiiiin hyvä fiilis huomisista kisoista. Ei olla koskaan panostettu yksin kouluratsastukseen näin paljon, kun kisataan kenttää ja koulu on vaan yks osakoe, jota saa kompensoitua aika helposti hyvin menneillä este- ja maastokokeilla. Nyt mä haluan päästä näyttämään kouluradoillakin, että me osataan myös tämä.

Kisapäivän aamuna olin menettää malttini lopullisesti, sillä Sintti oli piehtaroinut karsinassaan sen ainoan lantakasan päällä ja koko poni oli sanalla sanoen... paskassa. Vaikka mä tiesin Sintin taipumukset, mua silti vähän itketti, koska halusin ihan tosissaan olla hienona menossa ja nyt jouduin tekemään paljon lisätöitä. Purin hammasta ja aloin laittaa mun hevostani kuntoon, sille samalla iiriksi kiroillen. Ei se Sintin vika ollu, mutta mun tarvi päästää vähän turhautumista ulos. Ja lopulta mulla oli käsissä ihan edustuskelpoinen hevoseläin, joten no worries.

Itse radalla tanssahdellessani tähtihetkiini lukeutui ehdottomasti Ravit. Siitä toisen päivän ravitreenistä oli ehdottomasti hyötyä, sillä meidän mittapuullamme me liideltiin kun paraskin GP-ratsukko pitkin koulurataa. Meidän siirtymiset oli myös tosi täsmällisiä, mutta kaikkein tyytyväisin mä olin meidän raveihin, koska ne vaan meni niiiiin mahtavasti, vaikka ravi onkin meidän heikkouksia. Hieno, hieno poni mulla. Ensimmäisessä luokassa nappasimme kolmannen sijan prosentein 76,071 %!!! Toinen luokka ei mennyt ihan niin hyvin, sijoituimme kuudensiksi.

Kaiken kaikkiaan Pikkupellon koulukurssi oli valaiseva kokemus. Sain oivalluksia siitä, kuinka ratsastaa paremmin ja Sinttikin sai varmasti ainakin jonkinlaista positiivista reissukokemusta. Ei me mitenkään mystisesti tehty valtavia harppauksia eteenpäin, mutta opittiin sellasia pieniä asioita jotka kohentaa kokonaisosaamista huomattavasti. Tää kanssa innosti mua panostamaan myös koulupuolen hiomiseen enemmän.


Valmennukset

Kouluvalmennus 11.04.2018, valmentajana Rikki Fall (kirjoittanut omistaja, 361 sanaa)

Ongelmistaan huolimatta Ina saa itsensä ja ratsunsa valmiiksi ja kentälle kahdeksaksi. Hän on jo ratsailla ja tekemässä alkukäyntejä, kun opettaja saapuu.
“Huomenta! Mikäs on fiilis tälle aamua?” Rikki Fall kysyy ja kumartuu aitojen välistä kentän puolelle. Hän jää aitaan nojaillen hörppimään kahvia kullanvärisestä termosmukista.
“Ina ja Sintti valmiina hikoilemaan”, tyttö ruunivoikon ratsunsa selässä naurahtaa. Opettaja nyökkää tyytyväisenä ja ohjaa ratsukon ratsukon ratsastamaan kolmikaarista kiemurauraa alkuverryttelyksi. Inan ja Sintin tehtävänä on ratsastaa ensimmäinen kaari käynnissä, toinen kaari ravissa ja kolmas taas käynnissä. Sintti keskittyy täysin tehtävään, vaikka hosuu ja hätiköikin siirtymisissä hieman.
“Kevyemmät avut, sä tiedät että Sintti lähtee helposti”, Rikki huomauttaa Inalle, joka ottaa neuvosta vaarin. Alkuverryttelytehtävä alkaakin sujua kaksikolta hyvin, joten Rikki käskee suunnanvaihtoon ja saman tekemään tehtävän toisinpäin.

Kun Sintti on lämmitelty kunnolla, otetaan käsittelyyn päivän varsinainen asia, vastalaukka ja laukanvaihdot. Rikki pyytää ratsukkoa jatkamaan kolmikaarisella kiemurauralla.
“Seuraavassa harjoituksessa nostetaan myötälaukka laukataan sitä laukkaa koko kiemuraura, jolloin ensimmäinen ja viimeinen kaari menennään myötälaukassa ja toinen kaari mennään vastalaukassa”, nainen kertoo ja kävelee kentän keskelle. Ina tekee työtä käskettyä ja antaa Sintille laukka-avut. Tamma nostaa heti energisen ja hyvin pyörivän laukan. Ensimmäinen kaari sujuu helposti ja toiselle kaarelle päästään hyvin.
“Muista pitää tuki pohkeella ja ohjalla, niin pakka ei pääse leviämään”, Rikki muistuttaa seuratessaan ratsukkoa katseellaan.

Kun laukkatehtävä sujuu kummassakin kierroksessa, Rikki antaa ratsukolle pienen välikäyntihetken pidemmällä ohjalla ja selittää samalla seuraavan tehtävän.
“Koska helpon a:n kilpailuissa laukanvaihdot tehdään käyntisiirtymisen kautta, harjoittelemme siis siirtymisiä ensin myötälaukasta käyntiin ja sitten käynnistä vastalaukkaan. Lopuksi, kun siirtymiset sujuvat, kokoamme ne laukanvaihdoksi”, nainen selittää. Ina nyökkää ymmärtämisen merkiksi ja kokoaa taas ohjat käsiinsä. Kun Rikki antaa luvan, alkaa Ina harjoitella siirtymisiä.

“Muista, että siirtymisten tulee olla hallittuja ja laadukkaita. Muista tehdä pidätteet huolella ja valmistella hevonen kunnolla nostoja varten”, Rikki neuvoo. Ina ja Sintti työskentelevät hyvässä yhteisymmärryksessä ja tamma tekee hienoja siirtymisiä laukasta raviin ja ravista laukkaan. Kun irralliset siirtymät on muisteltu kunnolla mieleen, yhdistetään ne laukanvaihdoksi. Inan avut ovat täsmälliset ja selkeät. Sintti kuuntelee niitä hyvin ja ratsukko tekee muutaman loistavan laukanvaihdon käynnin kautta. Rikki taputtaa kentän reunalla.
“Hienoa! Tältä sen pitää näyttää ja tuntua”, hän sanoo ja antaa sitten luvan loppuraveille. Ina antaa hikiselle ratsulleen pitkät ohjat ja taputtaa sen kaulaa.

Kuvagalleria


Kuvat © Andrea Vallejos (BY-NC-ND)

Ulkoasu © M Layouts